Viime viikonloppuna kisailtiin Flattimestaruudesta täällä meidän "huudeilla", joten oli helppo ilmoittaa Ukko Kisälliin ja lähteä starttaamaan pentujen hoidosta huolimatta. Mikko hääräili voittajaluokan luokkavastaavana torstaista lähtien. Onneksi Ninan koulu ei ollut vielä alkanut, niin hän hoiti sitten pentuja, kun itse olin Ukon kanssa kisailemassa.

Perjantaina startattiin siis alokasluokan kokeessa, aamupäiväryhmässä ja heti toisena eli ensimmäinen flatti tositoimissa. Odotuspaikalla ollessamme alkoi Ukko nostatella kierroksia, kun läheisillä pelloilla käytiin sotaa sarjatulella kyyhkyjä vastaan. Selvästi oli kaveri sitä mieltä, että nyt mennään metsälle :) Ukko kun on tottunut metsästystilanteissa noihin kilpa-ammuntoihin. Tästäpä johtuen se pyyhkäisi ykkösmarkkeerauksella ohi variksesta ja jouduin kutsumaan sen pois ja lähettämään uudelleen, toisella lähetyksellä se meni suoraan linnulle.

Seuraavana vuorossa kakkosmarkkeeraus veteen, josta ensimmäinen avoveteen vasemmalle ja toinen kaislikon sisään oikealle. Tämä meni hienosti ja molemmat linnut tallessa. Tämän jälkeen koira lähetettiin hakuun, josta yksi riista ja Ukko toi kanin. Siirryttiin takaisin rantaan, jossa suoritettiin vesiohjaus samaan kaislikkoon, mihin toinen markkeerauslokki heitettiin. Ukkoa painoi avoveteen heitetty lokki ja se lähti uimaan vasemmalle, pilli suuhun ja sain koiran pysäytettyä ja annoin suunnan oikeaan, saatiin sorsa talteen.

Siirryttiin takaisin hakuun, jossa oli jäljellä kaksi lokkia kaislikossa ja kuivalla maalla fasaani ja varis. Kauimmainen lokki, varis ja fasaani tulivat melko nopeaan tahtiin, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Lähin lokki oli hankalasti kulku-uran vieressä, korkeassa kaislikossa ja kun ei tuullut, niin sitä Ukko ei saanut ylös. Harmi, se teki todella hyvää hakua, ei kysellyt apuja eikä palannut tyhjänä takaisin. Tästä syystä tulos oli meillä ALO2.

Lauantai-aamuna oli vuorossa näyttelyosuus. Kisällissä tuomarina oli Kati Lagerstam. Olin luvannut esittää myös Turusen Vesan Zorron, koska Vesku oli menossa tuomaroimaan toista alokasluokkaa. Zorro oli startannut avoimessa luokassa perjantaina. Tuomarina avo- ja voi-koirille oli Linda Edberg (kennel Black Mica's) Ruotsista. 

Alokaskoiria oli paljon, koska luokassa kisattiin perjantaina yhdellä ja lauantaina kahdella tuomarilla.
Ukko sitten lopulta voitti näyttelyosuuden ja saimme siitä siis täydet pisteet. Zorrokin sijoittui mestaruuden näyttelyosuudessa ollen neljäs.

Lalli eli Harvahampaan Mr Tennessee kisaili junnumestaruudessa, joka oli nuorille koirille tosi haastava. Ikävä kyllä emme nähneet Lallin starttia, Lalli oli hiukan epäonnistunut tehtävissä eikä sijoittunut.

Seuraavaksi siirryttiin Liisan kanssa katsomaan avointa luokkaa, jossa starttasi Saku eli Harvahampaan Go For Success Emmin kanssa ja se startti kannattikin katsoa, tuloksena AVO1!!!

Tämän jälkeen lähdettiin kotiin kuvaamaan pentuja, jotka lisäilen tänne kohta. Klo 19.00 oli määrä alkaa palkintojen jako ja ajoin taas kerran Hauholle ja kyllä kannatti ajaa. Ukko sijoittui Kisällissä toiseksi samoilla pisteillä voittajan kanssa, mutta kun voittaja oli parempi koeosuudella, niin se meni automaattisesti ohi. Mutta enpä paljon tyytyväisempi voisi olla Ukkeliin :)

Tässä arvostelut:

Koe, yleisvaikutelma: Työhaluinen koira. Pientä omapäisyyttä havaittavissa joissain tehtävissä. Ykkösmarkkeerauksen hapuilu ja haun pieni tehottomuus vaikuttaa palkintosijaan.

Näyttely: Upeasti liikkuva, erittäin sopusuhtainen, kaunis uros. Liikkuu pehmeällä ja kauniilla liikkeellä.

blogiin.jpg

Vime viikonloppuna Saga eli Harvahampaan Laughing Wind oli ensimmäistä kertaa ulkomailla näyttelyssä Tartossa, Virossa ja reissu meni hienosti: lauantaina PN1, SERT, VSP ja sunnuntaina vielä paremmin PN1, SERT, ROP. Onnea!!!